Mitä sukututkimus on?
Sukututkimus eli genealogia on sukulaisuussuhteiden selvittämistä ja henkilöhistoriallista tutkimusta. Genealogia sana tulee kreikan kielen sanoista genea eli suku ja logos eli oppi. Sukututkimusta voi tehdä esipolvitutkimuksena tai jälkipolvitutkimuksena. Esipolvitutkimus tarkoittaa esivanhempien tutkimista. Tässä selvitetään esivanhempia lähtöhenkilöstä menneisyyteen niin pitkälle kuin mahdollista. Jälkipolvitutkimus on selvitys menneisyyden lähtöhenkilö(i)stä nykypäivään saakka.
Sukututkimusta on tehty jo antiikin ajoista lähtien. Nykyisin perinteisen sukututkimuksen rinnalle on tullut myös geneettinen sukututkimus. Geneettinen sukututkimus ei missään nimessä korvaa perinteistä asiakirjoista tapahtuvaa sukututkimusta, vaan on hyvä lisä tälle. Se voi parhaimmillaan auttaa asiakirjoista löytyviin ongelma kohtiin.
Sukututkimuksen eteneminen pääpiirteissään
Sukututkimuksen aloittamiseen kirkonkirjoista tarvitset sata vuotta vanhempia tietoja. Mielellään 1800-luvulle meneviä tietoja. Sukututkimus etenee pääpiirteittäin seuraavasti:
1.Sukututkimus aloitetaan valitsemalla lähtöhenkilö, josta halutaan saada enemmän tietoa.
2.Lähtöhenkilön valitsemisen jälkeen omasta kodistaan tai sukulaisiltaan voi etsiä perukirjoja, perheraamattuja tai muita asiakirjoja, joista voisi löytyä lähtöhenkilön syntymäaika. Kun syntymäaika on tiedossa, pystyy varsinainen sukututkimus alkamaan. Se miten tämä tutkimus käynnistyy, riippuu siitä, milloin lähtöhenkilö on syntynyt. Jos henkilö on syntynyt 1900-luvulla tällöin hänestä, saattaa täytyy tilata virkatodistus kirkkoherran virastosta. Kirkkoon kuulumattomasta henkilöstä tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluneesta henkilöstä todistuksen voi tilata asianomaisesta maistraatista. Jos lähtöhenkilö on syntynyt 1900-luvun alkuvuosikymmenininä (1900-1915), saattaa hänen syntymätietonsa löytää Sukuhistoriallisen yhdistyksen maksullisesta digiarkistosta. Sukuhistoriallisen yhdistyksen maksullisessa digiarkistossa on tietoa monien seurakuntien osalta 1910 asti ja toisten seurakuntien osalta jopa 1915 asti, joten aikavälillä 1900-1915 syntyneen voi löytää myös täältä.
Jos taas lähtöhenkilö on syntynyt 1800-luvulla silloin hänen tietonsa yleensä löytyvät arkistoihin tallennetuista kirkonkirjoista. Osa näistä arkistojen kirkonkirjoista löytyy jo suurimmaksi osaksi digitoidussa muodossa Kansallisarkiston digitaaliarkistosta tai Sukuhistoriallisen Yhdistyksen kuvatietokannasta.
3.Kun lähtöhenkilö on tiedossa ja hänestä on löydetty 1800-luvulle menevä tieto esim. hänen vanhempiensa nimet ja syntymäajat, pystyy arkistomateriaaleista tapahtuva sukututkimus alkamaan. Tutkimuksen eteneminen erilaisista arkistomateriaaleista riippuu siitä, mitä tietoja etsii.
Missä muodossa etunimet kirjataan sukututkimuksessa?
Suomen kieli yleistyi asiakirjojen laadinta kielenä vasta 1800-luvun loppupuolella ja erityisesti sellaisilla paikkakunnilla, jotka olivat suomenkielisiä. Tätä ennen asiakirjat laadittiin enimmäkseen ruotsin kielellä. Tämän seurauksena sukututkija on usein tämän kysymyksen äärellä eli miten kirjata henkilön nimi omaan sukututkimukseensa ja varsinkin, jos nimi poikkeaa asiakirjoissa siitä, minkä on tiennyt sen olevan?
Etunimen osalta on kaikkiaan tärkeätä erottaa kaksi asiaa. Ne ovat 1) itse etunimi ja 2) etunimestä lähteessä oleva kirjoitusasu.
Nimien kirjoitusasun valinnan kohdalla törmää usein termiin normaalistaminen. Normaalistamisella tarkoitetaan nimen kirjoitusasujen yhdenmukaistamista eli normaaliasun valintaa. Normaalistamista käyttäessään on hyvä muistaa, että se vaatii perehtymistä. On hyvä perehtyä kyseiseen paikkauntaan ja siihen mitä nimiä siellä on ollut käytössä, jotta osaa kääntää nimen oikein. Myös eri vuosisatoina sama nimi on voitu kääntää eri muotoihin. Tässä nimien normaalistamisessa on pähkinänkuoressaan kyse.
Esimerkki omasta ratkaisustani
Itse olen kirjannut nimen siinä asussa kuin se on asiakirjoissa ja jos olen löytänyt suomalaisen nimen suomalaisessa asussa 1800-1900-luvun taitteen asiakirjasta, olen laittanut sen sulkeisiin tämän asiakirjasta löytyneen vieraskielisen nimen perään. Puhuttelunimet olen laittanut lainausmerkkeihin nimen perään. Sukututkimusohjelmissa esimerkiksi puhuttelunimen olen joskus laittanut lisänimen tai patronyymi/matronyymi nimen kohdalle, jolloin tulosteita tehdessä, nimi on tullut siistimmän näköisesti. Ja jos nimestä esiintyy eri vuosikymmenen asiakirjoissa eri muotoja, olen ne kirjannut välillä henkilön tietojen loppuun lisätietona. Itsestäni on mukava tarkastella nimen eri muotoja eri vuosikymmenillä ja tästä voi olla myös myöhemmin apua.